Vuosi yrittäjänä

Kulunut vuosi on ollut erilainen verrattuna edellisiin. Viime kevään tapahtumien seurauksena sain viimein pitkäaikaisen haaveen toteutettua ja ryhdyin yrittäjäksi. Tähän saakka on tuntunut hyvältä ja toiminta on kasvanut hitaasti mutta varmasti. Monia asioita olen huomannut mitä yrittäjyydessä tulee tehtäväksi, mitä normaali palkollinen ei edes joudu ajattelemaan. Seuraavassa muutamia asioita listattuna yrittäjyyden alkutaipaleelta:

Ensin positiiviset asiat

  • Olet täysin oman itsesi esimies, kukaan ei pyydä eikä myöskään käske
  • Täydellinen valinnanvapaus mitä teet ja milloin
  • Mahdollisuus tehdä parasta eikä tyytyä keskinkertaiseen
  • Uuden kehittäminen ja oppiminen
  • Verkostoituminen muiden saman henkisten ihmisten kanssa
  • Kumppanuussuhteet muihin alan toimijoihin
  • Mahtavat asiakkaat ja mahdollisuus valita asiakkaansa itse
  • Erilaisten organisaatioiden ja ihmisten kanssa toimiminen
  • Aamulla herääminen on aina uusi mahdollisuus ja jokainen päivä on erilainen

Ja onhan tässä negatiivisia asioita myös

  • Pitkät päivät, jotkut asiat on vain tehtävä itse
  • Paljon uusia ja tuntemattomia asioita, jotka vievät paljon aikaa
  • Paljon rutiineita mm. laskutuksen kanssa
  • Kaikki ovat myymässä jotain uudelle yrittäjälle, mm. puhelinluetteloon jokainen myy ”palstatilaa”
  • Verottaja muistaa, että yhteistä hyvää on muistettava kuukausittain
  • Jokainen kuukausi tulee olla positiivinen, että voi saada itselleen palkan
  • Asiakashankinta hidasta mutta antoisaa
  • Yhden miehen yritys, sairas- ja ”ei huvita” päiviä ei voi pitää

Kaikki uudet yrittäjät varmaan painivat samojen ongelmien kanssa liikkeelle lähtiessään, mutta alkuhetkiin on saatavissa tukea uusyrityskeskukselta kuin muiltakin yrittäjiltä. Yrittäjäjärjestöön kannattaa liittyä, se on tärkein meidän etujamme valvova ”viranomainen”. Lisäksi tärkeimpänä tukihenkilönä on oma tilitoimisto, iso kiitos menee tilitoimistoon Minnalle, kun on jaksanut neuvoa ja opastaa.

Tärkein asia yrittäjyydessä on mielestäni lupauksen pitäminen ja riittävän ”herkällä” korvalla kuunteleminen. Urani varrelta olen tavannut lukuisia ”helppoheikkejä”, joilla on suuret puheet mutta erittäin pienet teot. Tuntemalla asiakkaasi ja heidän tarpeet on yhteistä taivalta helppo tehdä. Tuomalla omia ajatuksiaan ja ideoita heidän tietoisuuteen niitä on kenties tulevaisuudessa mahdollisuus siirtää tuotantoon, jolloin molemmat ovat ns. Win-Win tilanteessa.

Yrityksemme ensimmäisen syntymäpäivän vietämme vaimoni kanssa laivalla. Olen pyrkinyt kerran kuukaudessa ottamaan irtioton arjesta, jolloin olen läheisilleni läsnä. Kotona se ei välttämättä onnistu, mutta pienillä asioilla voi omaa ja läheisten hyvinvointia edesauttaa.

Jollain tavalla tässä yrittäjyys on jopa hulluutta, mutta se on myös palkitsevaa. Paras Kiitos tulee onnistumisen tunteesta sekä asiakkailta saadusta palautteesta.

Hyvää ja aurinkoista kesän odotusta

Ahti