6 elokuun, 2015

Tukipalvelut

Tukipalvelumme kattavat pienten ja keskisuurten yrityksien kaikki tietotekniset tarpeet. Laaja kokemus yli 20 vuoden ajalta on käytettävissänne, samoin kuin taustalla oleva tukiverkostomme. Vaikka olemme kooltamme pieni ja ketterä, pystymme helposti ylläpitämään laajojakin kokonaisuuksia käyttämällä automaatiota apunamme.

Yrityksen kannalta tärkeintä on, että järjestelmät toimivat moitteetta eikä hallitsemattomiin huoltoihin kulu ylimääräistä aikaa. Näin käyttäjät voivat tehdä tuottavaa työtä. Yksittäisen käyttäjän kannalta tärkein on hänen oma työkoneensa, on se kannettava, pöytäkone tai tabletti. Huolehtimalla laitteen ylläpidollisista tehtävistä yhteisesti sovittavalla tavalla automaation avulla koneet pysyvät ajantasaisena, ja ovat käytettävissä. Valvonnan avulla taas laitteiden epänormaalit tilanteet saadaan selvitettyä usein huomattavasti nopeammin kuin tavallisesti.

Yritykset monesti ajattelevat, että kuukausipohjainen laskutus tukipalveluissa on turhaa. Mutta vastaavasti ongelmatilanteissa voi mennä useampi päivä, ennen kuin ongelmaan saadaan apua. Ongelma korjataan tuntihinnalla, joten olisiko aika ajatella että työvälineen kunnossapitämiseen voi uhrata muutaman euron kuukausittain. Jos laskemme yhden ongelman hinnan tuntitöineen ja menetettynä työaikana, kiinteähintainen tukipalvelu on silloin erittäin kilpailukykyinen ratkaisu.

Kiinnostuitko?

Kysy lisää tai soita 0400 810 524